Siirry suoraan sisältöön
eDocker » Mediablogi » Digiaika tuo sanomalehden taskuun

Digiaika tuo sanomalehden taskuun

  • Janne 
Lehden lukemista älypuhelimella digiaikana.

Digiaika on muuttanut myös sanomalehteä niin, että sitä luetaan entistä enemmän älypuhelimelta sekä tietokoneelta. Toisaalta se myös helpottaa lukemista, koska uutiset ovat ainakin älypuhelimen mukana aina taskussa. Samalla se vaatii entistä enemmän myös toimituksilta, koska uutisten odotetaan olevan ajankohtaisempia ja samalla myös paikallisia. Sähköisiä uutisia luetaan mieluummin lyhyenä ja nopeasti, joten kovin pitkiä uutisia ei ajankohtaisina edes haluta.

Digiaika muuttaa elämää

Varsinkin nuorempi ikäluokka on ottanut digiajan luontevasti vastaan. Useimmat toiminnot voi tehdä suoraan netissä eikä tarvitse lähteä pankkiin tai verotoimistoon. Mutta jokaisella asialla on yleensä kääntöpuoli. Varttuneempi väki, joka ei ole paljon käyttänyt tietokonetta tai älylaitetta, on pulassa. He ovat tottuneet ihmislähtöiseen palveluun ja kokevat nyt, että eivät pysty elämään kuten ennen. He tuntevat olevansa syrjäytyneitä.

paikallislehti sentään ilmestyy yhä myös paperisena versiona. Uutiset tosin ovat kirjoittamisen hetkestä hiukan vanhentuneet ja digisovelluksen kautta niitä saa luettua tuoreina. Monelle vanhemmalle ihmiselle sanomalehti on kuitenkin ollut pitkään rauhoittumisen hetki ja siksi älylaitteet eivät toimi heille samalla lailla. Ilahduttavaa on kuitenkin huomata, miten jotkut ikäihmiset ovat ottaneet digitalisoitumisen vastaan myönteisesti ja opetelleet esimerkiksi paikallislehden lukemista tietokoneen näytöltä tai tabletilta.

Onko digisyrjäytyminen mahdollista?

Kaikki on mahdollista. Niiden kohdalla, joilla on läheisiä, jotka auttava, ei ongelmia ole. Mutta he, jotka asuvat yksin eikä ole ketään auttamassa, voi digisyrjäytyminen olla totta. Asiointi viranomaisten kanssa tehdään useimmiten digitaalisesti, joten asiat jää hoitamatta, koska niistä tulee ylitsepääsemättömän hankalia. Palveluita tuskin suunnitellaan ikäihmisten näkökulmasta.

Avainsanat: